keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kotia kohti 1

Eilen oli kiva päivä!

Oltiin Suvin kaa liikkeellä. Käytiin Japan centerissä, China Townissa ja elokuvissa!

Käytiin myös juomassa terästettyä pirtelöä! Suvi joi sellasen mis oli kermavaahtoo ja baileysia ja vaniljajätskii ja oreoita, ja mä join pina coladan, missä oli kookosta ja ananasta ja rommia! Se oli tosi erikoista, mutta hyvää! Tekis mieli seikkailla vähän syvemmällekin viinapirtelöiden maailmaan!

Leffassa käytiin Regent Street Cinemassa. Se oli sellanen tosi vanha elokuvateatteri, mikä on joskus aikoinaan, ennen elokuvaa, toiminu optisten illuusioiden teatterina. Siellä näytettiin sellanen Neuvostoliitossa vuonna 1975 tehty filmi, kun Woodpeckers Don't Get Headaches. Se oli osa siellä teatterissa pyörivää Youth on the March! -sarjaa, missä esitetään 9 neuvostoliittolaisen "uuden aallon" elokuvaa. Siitä tuli tosi hyvä mieli! Muisti, että millasta on jotenkin olla lapsi. Kaikki hyvät asiat siitä.

Tää aamu on vähän stressaava ollut! Lähdöt on aina!

Yöllä oon taas kotona! Huh, oispa se lentomatka jo ohi!


tiistai 22. toukokuuta 2018

Bubbleteetä ja valokuvia

Tässä ote eiliseltä metro-matkalta:

Ollaan nyt metrossa. Ollaan menossa Camden Towniin ostamaan bubble teetä, ja sit mennään puistoon ja johkin "henkien kätkemä ravintolaan"!!?? Mikäköhän se mahtaa olla? Illalla se sitten selviää.

Olis pitänyt ottaa tänne kirja mukaan. Tai kuulokkeet. Tää matka kestää 40 minuttia, eikä oo ees maisemia. Vain ihmisten kasvoja, eikä niitä viitti tuijottaa. Tai luonnoskirjan ois voinu ottaa! Naamoja voi sentään ees piirtää. Tyhmyydestä rangaistaan tylsyydellä. Yhyy!!

Syötiin aamulla jotain trumpetteja ja sit pannukakkuja! Rakastan niitä pannukakkuja. Voispa syödä niitä joka aamu!! Laitoin niihin päälle voita ja hunajaa. Se oli taivaallista!

Sit kävin suihkussa, ja sit luin sitä Pähkinänsärkijää. Se on aika lumoava kirja! Sit pitikin jo lähteä ja pidin pukeutumis - Litku Klementti - bileet.

Jatkan tätä illalla,  nyt keskityn metrossa istumiseen ja tylsistymiseen.


Se Henkien Kätkemä ravintola oli sellanen kiinalainen, missä oli punasia lyhtyjä. Se oli jokipaatissa, ja näytti ihan sellaselta perinteiseltä kiinalaiselta rakennukselta. Se oli ihan mukava paikka. Kierrettiin myös siellä Camden Townissa hetki ja meinas mennä hermot, kun tuli nälkä. Ja äiti otti meistä koko ajan valokuvia. Olin myös ihan kofeiiniövereissä! Koska join kahvia ja jääteetä ja vihreää matcha bubleteetä!! Sitten tuli laskut ja olin puistossa koomapöhnässä.

Ostin aurinkolasit, ja kaks kirjaa. Yhden siitä, miten kasvattaa lapsi feministiksi, ja toisen siitä miten toimia luovasti työpaikalla.                      

Illalla pelattiin Ludoa älylaitteilla ja luettiin vitsejä ja kummitusjuttuja netistä. Naurettiin ja pidettiin meteliä!

Tänä aamuna söin taas pannukakkuja!

Aika tylsiä kertomuksia kyllä nää! Tein sitä ja söin tota, äiti otti juuri taas salakuvan! Äiti on paparazzi!!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Väsymystä ilmassa ja maalla

Nyt ollaan Lontoossa. Meillä on ihana sänky ja ihanat pellavaiset pilvipeitot, joiden uumeniin hukkua! Peittoa on niin paljon, että vain pienet nukkuvat päät vilkkuvat sen alta.

Ei paljon kerennyt nukkua yöllä. Lentokoneessa nukuin koko matkan ja sitten kun vihdoin kahden jälkeen päästiin tänne vuokratulle asunnolle, niin nukuin kaksi tuntia lisää.

Olen syönyt tänään seuraavia asioita: Sämpylää, karamellejä, englantilaisen aamiaisen quorn-makkaroilla (quorn on sieniproteiinia), välipalakeksin, Chili non Carnea hapanleivällä, jäätelön, sitruunamuffinsin, ja palan myslileipää.

Olen juonut kahvia, lattea, vettä, sitruunajuomaa, sekä puolikkaan tuopillisen olutta.

Olen siis enimäkseen tehnyt lempiasioitani: syönyt ja nukkunut. Tämä oli eka kerta kun koskaan söin englantilaisen aamiaisen, vaikka olen käynyt Englannissa useita kertoja aiemminkin.

Tuli kamala kriisi. Tämä näppis lakkasi toimimasta enkä millään meinannut saada sitä toimintakuntoon. Nyt toimii taas!

Päästiin muuten siis kaikki matkaan, vaikka jännittävää oli!

Nyt pitä mennä nukkumaan. Väsyttää niin! Huomenna lisää!

lauantai 19. toukokuuta 2018

Kommelluksia

Hei vaan!

Taas on kulunut koko päivä ja vasta nyt sain ruokaa!! Mihin tämä maailma on oikein menossa? Missä ovat lapsuuteni säännölliset ruoka-ajat?

Alkoi jo melkein kiukuttaa, ja maailma tuntui kaatuvan niskaani. Mutta nyt on hyvä. Aion kohta nautiskella minttuteetä.

Luulen, että sain äsken tekstiviekstin. Käympä katsomassa oliko se totta.

...

Ei se ollut tekstiviesti. Se oli googlen turvallisuusilmoitus! Miksi minulle aina käy näin?


Huomenna matka alkaa. Eilen tulin jo Turusta Poriin. Vanhempieni auto oli mennyt rikki, joten matka oli jännittävä, mutta selvisimme siitä.

Tänään kävi ilmi, että äitini passi oli vanhentunut! Voi veljet miten huono mäihä! Samalla muistin, että itselläni ei edes ole passia mukana! Se on jäänyt Turkuun! Voi miten hajamielinen olenkaan! Synkkyys alkoi vallata mieltäni ja... voi! Ajatukseni katkesi sillä sain äsken, aivan yllättäen, hikan! Hik! Hik! Koitan nieleskellä sen pois. Malttakaa hetki.

Huoh. Mikään ei tunnu auttavan. Koitin nieleskellä, seisoa yhdellä jalalla, hyppiä, olla pää alaspäin, pidättää hengitystä ja tehdä vaa'an, mutta hikka on minussa sinnikkäästi, eikä suostu poistumaan. Opettelen siis elämään sen kanssa.

Olemme lähdössä perheeni kanssa Lontooseen moikkaamaan siskoani, joka asuu siellä. Saa nähdä mitä reissusta tulee! Lentomme lähtee Helsinki-Vantaan lentokentältä 08:00 aamulla. Lähdemme ajamaan vuokratulla autolla (koska vanhempieni auto todella meni rikki) Porista klo: 03:00 aamulla, koukkaamme Turun kautta hakemassa passini, koitamme saada Äitille väliaikaispassin lentokentältä ja toivottavasti pääsemme aamulla kaikki matkaan.

Kerron huomenna miten meni!